• Riina

KEITTIÖSUUNNITELMIA

Remonttisuunnitelmat etenevät, mutta toistaiseksi vain paperilla. Olen käynyt tapaamassa keittiösuunnittelijoita ja tuleva keittiö alkaakin hahmottumaan. Keittiön suunnitteleminen suhteellisen haastavaan tilaan vaatii kekseliäisyyttä ja kompromisseja. Onneksi olemme löytäneet osaavan ja tarpeitamme ymmärtävän suunnittelijan.



Blogissa on ollut hiljaista viimeiset pari kuukautta johtuen siitä, etteivät asiat ole edenneet. Meillä on vanha koti vielä myymättä, eikä uudesta tästä syystä ole vielä tehty kauppoja. Tilanne ahdistaa, ärsyttää ja kysyy kärsivällisyyttä. On mahdollista, että joku muu ostaa talon meitä ennen, mutta sen asian kanssa on vain elettävä. Uskon, että jos näin käy, niin näin oli tarkoitettukin ja jossain muualla on koti meitä varten.


Tässä vaiheessa emme siis vielä pääse konkreettisesti edistämään mitään remonttiin liittyvää, mutta suunnitelmat materiaaleista, väreistä ja tyylistä rupeaa hahmottumaan. Toisinaan uppoudun tunneiksi Pinterestin ihmeelliseen maailmaan hakemaan inspiraatiota.


Olen käynyt tapaamassa kolmea eri keittiösuunnittelijaa ja suunnitelmat keittiön suhteen ovat hyvinkin selkeät. Haluamme pitää keittiön nykyisellä paikallaan, sillä tilassa on upea vanha leivinuuni ja puuhella, jotka haluamme säilyttää. Haasteita suunnitteluun tuo ikkunoiden sijainti molemmilla seinillä, joille keittiö tulee. Ikkunat ovat hyvin matalalla ja keskellä seinää. Toista ikkunoista tulemme nostamaan, jotta keittiön taso saadaan sopivalle korkeudelle.


Meillä kokataan paljon ja tästä syystä säilytystilaa ruoanvalmistusvälineille ja kuiva-aineille tarvitaan enemmän kuin normaalisti. Olemme päätymässä Kvikin keittiöön ja heidän XXL-kalusteisiin. Kvikin mukaan XXL-kalusteilla saa 40 % lisää säilytystilaa verrattuna standardikeittiöön. Lisäksi palvelu, jota Tammiston Kvikistä saimme on omaa luokkaansa. Keittiösuunnittelija oli aidosti kiinnostunut ratkaisemaan haastavan tilan ongelmat, jotta saamme unelmiemme keittiön.



12 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
  • White Pinterest Icon
  • White Instagram Icon

riina(a)unelmaonnesta.com